Myyntivauhdittajat Oy – lisää aikaa oleelliseen

Virtuaaliassarit tekevät meille juuri niitä asioita, jotka eivät ole meidän mielestämme kivoja, kuten aloitus- ja valmistelurutiineja soittokierroksille. Voin suositella assareiden palveluja kaikille, joilla ei ole omaa assaria ja jotka eivät halua skannata kuitteja ja kipaista hakemassa kahvimaitoa.

    • Markkinointitoimistot, Muut
    • Kari Kaisto, toimitusjohtaja, Myyntivauhdittajat Oy
    • asiakaspalvelun hoito, mallipohjien ja asiakirjojen hallinta, raporttien valmistelu

Myyntivauhdittajat Oy:n toimitusjohtaja Kari Kaisto hoiti pitkään yksin projektityön rutiinit muiden töiden lomassa. Yrityksellä oli oma assistentti aiemmin hoitamassa asioita, mutta tilanne muuttui korona-aikaan.

Karin aika ei kuitenkaan riittänyt projektien hoitoon sekä juoksevien asioiden hoitoon, työpäivät venyivät ja Kari joutui nipsaisemaan omasta vapaa-ajastaan liikaa. Kari lähti etsimään tilanteeseen muutosta.

Yhteistyö Virtuaaliassarin kanssa lähti käyntiin vauhdilla ja pääsimme nopeasti kiinni tehtävien hoidosta. Virtuaaliassari hoitaa projekteihin kuuluvat aloitustehtävät, juoksevat tehtävät projektin aikana sekä toimii yhteyshenkilönä loppuasiakkaan ja yrityksen välissä.

Myyntivauhdittajat haluavat keskittyä olennaiseen

”Virtuaaliassarit tekevät meille juuri niitä asioita, jotka eivät ole meidän mielestämme kivoja, kuten aloitus- ja valmistelurutiineja soittokierroksille”, kertoo B2B-myynnin kasvutoimiston toimitusjohtaja Kari Kaisto.

”Meillä on puolenkymmentä ihmistä töissä buukkaamassa asiantuntijoille tapaamisia.”

”Voin suositella assareiden palveluja kaikille, joilla ei ole omaa assaria ja jotka eivät halua skannata kuitteja ja kipaista hakemassa kahvimaitoa”, sanoo Kaisto.

Assarin avulla jää aikaa oleelliseen. Assareille nyt ulkoistetut tehtävät tehtiin aikaisemmin kiireessä ja iltapuhteena.

Kaisto on todella työllistetty ja kertoo, että homman hauskuus syntyy siitä, että kaikki toimii loistavasti. Yhdessä tekeminen on mutkatonta ja suoraviivaista.

Etsimme hyvää tyyppiä ja saimme sellaisen

Virtuaalisassari löytyi BNI-suositusorganisaation ryhmästä. Kaisto tapasi ryhmässä Sanna Kolehmaisen ja keskustelu oli helppo avata.

”Palveluntarjoajan persoona ja se, että toimivatko heidän prosessinsa vaikutti paljon valintaan. Palvelun idea oli sinänsä tuttu. Ehkä kuitenkin eniten vakuutti se, että jos joku sairastuu, aina on joku käytettävissä”, kertoo Kaisto.

”Konseptimme on tosi hyvin viilattu. Kun saamme projektin, meillä on tsekkauslista, joka käydään läpi. Kun lähetän Ilonalle tiedon uudesta projektista, Ilona osaa aina kysyä oikeat kysymykset ja toimia itsenäisesti.”

”Jos ei halua hakea kahvimaitoa tai skannata kuitteja, suosittelen lämpimästi Virtuaaliassareiden palveluja. Nyt minulle jää aikaa kaikkeen oleelliseen. Assareiden etu on se, että he ovat nopeita ja vikkeliä”, tiivistää toimitusjohtajaa.

Myyntivauhdittajat

Myyntivauhdittajat on B2B-myynnin kasvutoimisto, jossa uskotaan, että myynti on jokaisen yrityksen tärkein asia. Myyntivauhdittajat palvelevat asiantuntijatiimin voimin suomalaisia B2B-yrityksiä.  Paras tapa vaikuttaa tulosten paranemiseen on muuttaa yrityksen omaa tekemistä.

 

Toimitusjohtaja Kari Kaisto

Myyntivauhdittajat

www.myyntivauhdittajat.fi