Yrittäjä, stressaako lomalle jääminen? Lomastressin oireet ja hoito

Yrittäjä, stressaako lomalle jääminen? Lomastressin oireet ja hoito

Lähestyvä loma on yrittäjälle merkittävä stressin aiheuttaja – olipa kyseessä sitten työntekijöiden loma-aika tai yrittäjän oma loma. Kurkun kuristusta aiheuttavat ja verenpainetta nostavat esimerkiksi

  • deadlinet
  • tuuraukset
  • laskutettavat tunnit
  • päivystykset
  • taloudellinen lomarasite (mm. lomarahat ja yrittäjän loma-ajan palkka)

Stressihormoni useimmiten lisää työtehoa ja pistää ihmiset liikkeelle, mutta stressitason noustessa liian suureksi ihminen lukittuu ja tekemättömät työt kasautuvat. Olemme listanneet keinoja, joilla voit helpottaa stressiäsi niin ennen kuin jälkeen lomasesongin. Älä siis uhraa omaa lomaasi työasioiden parissa hikoiluun, vaan ota ohjeet talteen ja palaa lomalta rentoutuneena ja virkistyneenä!

Oireet (tunnista nämä ajoissa):

1) Pitkät päivät ennen lomaa
Tyypillisesti loma-ajan tehtävät hoidetaan ennen lomaa ja putsataan pöytä, jotta lomalle lähtö yleensäkään toteutuu. Tämä on normaalia, mutta vaarana piilee pitkien päivien aiheuttama uupumus, jonka ansiosta työt eivät etene, pöytää ei saada putsattua ja varsinainen loma kuluu toipuessa.

2) Lomatekemistä ei ehdi suunnitella
On tutkittu, että yrittäjät viettävät keskimäärin puolet vähemmän lomaa kuin palkansaajat. Varsinkin lyhyt loma kutistuu entisestään, jos lomaa ei ehdi fiilistellä ja suunnitella yhtään etukäteen. Katse tulisi suunnata tulevaan lomaan jo ennen loman alkua esimerkiksi tutustumalla mahdolliseen lomakohteeseen ennalta. Pahimmassa tapauksessa lomafiilis alkaa vasta uimarannalla auringon alla toiseksi viimeisenä lomapäivänä ja työasioiden miettiminen on vienyt leijonan osan lomastasi.

3) Ensimmäisinä lomapäivinä (esimerkiksi mökiltä käsin) pitää vielä tarkistella työasioita
Jos teit pitkää päivää ensimmäiseen lomapäivään asti ja jätit loman miettimisen kiireiden vuoksi tekemättä, olet luultavasti vielä työmoodissa lomasi ensimmäiset päivät. Saatat tarkistaa meilejäsi tottuneesti tai valvot projektejasi etäältä varmistaen alaisiltasi, että kaikki on kunnossa. Et luota siihen, että asiat rullaavat ilman sinua ja stressitila jää päälle.

4) Muita tyypillisiä oireita
Muita tunnistettavia oireita ovat ärtyneisyys, lyhytpinnaisuus, heikko keskittymiskyky, huonosti nukutut yöt, väsymys, motivaation puute kaikkea tekemistä kohtaan, fyysiset oireet (ahdistuksen aiheuttama pala kurkussa, päänsärky) ja iho-ongelmat (finnit, atooppisen ihon paheneminen, huuliherpes, tummat silmänaluset tms.).

Hoito:

1) Varaudu lomallejääntistressiin ajoissa
Lomalle siirtyminen on hyvä aikatauluttaa – samoin kuin mikä tahansa projekti. Projektin deadline on päivää ennen lomaa ja projektille asetetaan välitavoitteet: mitä asioita on saatava aloitettua ennen lomaa ja mitkä asiat on saatettava valmiiksi?

Tarvitsetko prosessissa muita henkilöitä? Ota heidän työpanoksensa mukaan aikatauluun. Älä unohda sähköpostin lomaviestiä ja ohjeista koko toimistoa tekemään samoin. Muista myös lomaltapaluustressin ehkäisy (kts. kohta 3).

2) Ajoita työntekijöiden kesälomat järkevästi
Onko yritystoiminnallesi tärkeää, että lomat pidetään limittäin vai onko järkevämpää pitää kaikki lomat samaan aikaan, jolloin toimisto on ”kiinni”? Milloin asiakkaasi lomailevat? Tee kesälomakalenteri, pyydä työntekijöitä ilmoittamaan loma-toiveet ajoissa ja aseta lopuksi lomakalenteri koko toimiston näkyville. Valmistaudu ajoissa kriittisiin ajankohtiin, mieti lomatuuraukset ja varahenkilöt tarkkaan. Ota henkilökunta mukaan ja sitouta heidät suunnitelmaan!

3) Suunnittele nekin työt, jotka ovat edessä lomalta palattuasi
Et halua tuottaa itsellesi tai muille lomaltapaluustressiä, joten valmistaudu töihin paluuseen jo ennen loman aloitusta. Aikatauluta projektinomaisesti myös ne tehtävät, jotka odottavat lomaltapalaajaa.

Rentouttavan ja hyvin onnistuneen loman pilaa erinomaisesti suuri epämääräinen työkuorma, sotkuinen pöytä ja iso pino ”hoida”, ”tärkeää”, ”kiireellinen” ja ”asap” -laputettuja paperipinoja tai kalenteri täynnä muistutuksia tekemättömistä töistä. Esivalmistele tehtävät ennen lomalle lähtöä, tyhjennä kalenteri ensimmäisen työpäivän osalta, varaa aikaa sähköpostin läpikäymiseen, siivoa pöytäsi ja toteuta seesteinen ensimmäinen työpäivä loman jälkeen. Voi olla tarpeellista pitää lomavastaaja päällä vielä ensimmäisenä lomanjälkeisenä työpäivänä.

4) Siirrä ajatukset toisaalle tekemällä vapaa-ajan suunnitelmia

Helpommin sanottu kuin tehty, mutta rustaa vapaa-ajan suunnitelmat kalenteriin ja pitäydy niissä. Rentoudu kotona, vietä aikaa läheistesi kanssa, lähde kävelemään raikkaaseen ulko-ilmaan, älä vie töitä kotiin, katso hömppäsarjaa tai lue jotain muuta kuin sopimuspapereita ja raportteja, rauhoita ilta hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa sulkemalla puhelin ja nuku vähintään 7 tuntia yössä.

5) Hanki ammattiapua. Esimerkiksi Virtuaaliassari hoitaa toimistotöitä luotettavasti vain parin tunnin perehdytyksen turvin

Varaudut lomakauteen tai et, sinulla saattaa tulla vastaan tilanne, jossa omat kädet eivät riitä tehtävien suorittamiseen. Ota silloin ajoissa kesälomatuuraaja tai toimistolomittaja talon ulkopuolelta helpottamaan painetta. Tärkeintä kuitenkin on, että jokainen pääsee ansaitusti rentoutumaan – stressivapaasti! Vain kahden tunnin videoperehdytyksen avulla Virtuaaliassarimme saavat kiinni ulkoistettavista tehtävistä. Älä siis huoli, apu on lähellä!

Lue lisää ja tilaa toimistolomittaja täältä!

”Virtuaaliassareiden perehdytys saatiin puolessa päivässä hoidettua. Voin hyvillä mielin jäädä lomalle, kun ostolaskut ovat Virtuaaliassareiden hellässä huomassa.”
Kirsi Suikkanen / Taloushallintovastaava, UVL Talotekniikka Oy