Millaista on olla työharjoittelussa Virtuaaliassarilla?

Minkälaista on olla Virtuaaliassarilla työharjoittelussa? Liiketoiminnan ammattitutkinnon opiskelija Nadja Ruusunen, joka oli Virtuaaliassarilla työssäoppimisjaksolla tammi–toukokuussa 2020, kertoo kokemuksestaan!

Aiempi tausta

Aloitin liiketoiminnan ammattitutkinnon opiskelun näyttötutkintona assistentti- ja sihteerityön painotuksella syksyllä 2019, sillä olin vaihtamassa alaa ja halusin kehittää toimistotyön osaamistani. Opintoihini sisältyi lähiopetuspäiviä, verkko-opintoja sekä noin viiden kuukauden pituinen työssäoppimisen jakso.

Minulla oli jonkin verran kokemusta toimistotyöstä, mutta ei aikaisempaa liiketoimintaan liittyvää koulutusta. Opiskelu näyttötutkintona oli omiaan lisäämään työkokemusta alalta, sillä tämä koulutusmuoto on hyvin käytännönläheistä ja työelämälähtöistä. Ammattitutkinnossa suurin osa tutkinnonperusteissa vaaditusta osaamisesta sekä opitaan että osoitetaan työssäoppimisen aikana käytännön työtehtäviä tekemällä eli näytöissä. Tutkinnon suorittamiseen soveltuva työssäoppimispaikka oli siis merkittävässä osassa ja olin onnekas, kun sellaisen löysin Virtuaaliassarilta!

Miten päädyin Virtuaaliassarille 

Työssäoppimisen ajankohta oli keväällä tammikuusta toukokuuhun. Etsin erilaisia toimistoalan yrityksiä ja kun löysin Virtuaaliassarin, otin heihin yhteyttä ja minut ohjattiin mukaan meneillään olevaan rekrytointiin.

Tein hakemuksen ja pian pääsin haastatteluun, jonka päätteeksi minut valittiin Virtuaaliassarille harjoittelijaksi!

Perusteellinen perehdytys

Jo heti työharjoittelun alussa tunsin itseni tervetulleeksi ja minut otettiin ystävällisesti vastaan. Minusta tuli tiimin jäsen. Oli mahtava tunne kuulua mukavaan työyhteisöön ja päästä oppimaan assistentin ja sihteerin työtä alan ammattilaisilta. Erityisen hienoa oli päästä näkemään, millaista virtuaaliassistentin työ on.

Heti alkuun minua perehdytettiin työn käytäntöihin. Esimmäisenä tehtävänäni oli perehtyä käytössä oleviin järjestelmiin ja ohjelmistoihin. Monistakaan järjestelmistä en ollut kuullutkaan aikaisemmin, mutta pian jo opin niitä käyttämään sujuvasti päivittäin.

”Jokainen päivä toi mukanaan uutta ja mielenkiintoista opittavaa sekä sopivasti haastetta”

Työtehtäväni painottuivat sisäisiin hallinnollisiin tehtäviin ja erilaisiin taloushallinnon avustaviin tehtäviin. Käsittelin osto- ja myyntilaskuja, tiliöin tositteita, koostin laskutusaineistoa, tein myyntilaskuja, selvittelyjä, dokumentointia, arkistointia, tarviketilauksia sekä avustin assistentteja heidän työtehtävissään. Sain myös omia vastuutehtäviä sekä osallistuin uuden järjestelmän käyttöönottokoulutuksiin.

Päivä päivältä osaamiseni kehittyi ja muodostui rutiini töiden tekemiseen. Jokainen päivä toi mukanaan uutta ja mielenkiintoista opittavaa sekä sopivasti haastetta.

Myös etätyöskentely tuli tutuksi

Johtuen vallitsevista poikkeusoloista noin puolet työharjoittelun ajasta työskentelin etänä kuten muutkin assistentit. Tämä oli uusi kokemus minulle, sillä aikaisemmat työtehtäväni eri alalta olivat aina vaatineet fyysistä läsnäoloa työpaikalla. Videopuhelut tulivat tutuiksi sekä viestinnän merkitys kasvoi yhteydenpidossa, mutta nopeasti etätyöskentelystä tuli arkipäivää ja harjoitteluni jatkui normaalisti.

Mikä oli parasta työharjoittelussa?

Parasta oli kaiken uuden oppiminen. Virtuaaliassarit ovat olleet kullanarvoisia mentoreita, ohjaajia ja avuliaita opastajia opetellessani assistentin työtä. Pääsin monipuolisesti kehittämään osaamistani ja vahvistamaan taitoja erilaisia työtehtäviä tekemällä. Lisäksi työyhteisön hersyvä huumori on ollut aivan mahtavaa ja piristänyt päivää monesti.

Mitä opin työharjoittelusta?

Koko työharjoittelu on ollut hieno opinpolku kohti tulevaisuuden uraani. Olen oppinut, mitä kaikkea assistentin ja sihteerin työhön kuuluu ja miten tarkkaa sekä virheetöntä työn jäljen täytyy olla. Työ on hyvin vastuullista ja järjestelmällistä, ajoittain myös hektistä. Tätä työtä on antoisaa tehdä. Olen myös päässyt seuraamaan läheltä Virtuaaliassareiden huikeaa ammattitaitoa ja laajaa osaamista, joka on toiminut innoittajana oman ammattitaidon kehittämisessä.

 

Työharjoitteluni päättyi hyväksytysti suoritettuun liiketoiminnan ammattitutkintoon. Harjoittelu Virtuaaliassarilla oli kokonaisuudessaan upea kokemus – opin paljon ja sain arvokkaita eväitä työssä kehittymiseen. Kiitos siitä koko Virtuaaliassarin mahtavalle tiimille!

Kiinnostaako työharjoittelu rennossa ja hilpeässä tiimissä mielenkiintoisten tehtävien parissa? Hae nyt!